Laatupokkareita vuodesta 2013

Boheemipokkarit
Image

Todellista matematiikkaa

Image

lukunäytteitä

Minun on turha kehuskella löytöretkilläni Santa Marian saarella. Jo Kolumbuksen kerrotaan hukanneen yhden ankkureistaan saaren edustalle, ja lopulta hänen täytyi leikata kaksi muuta irti. Tarina saattaa hyvinkin olla totta, sillä varmuudella kolme muinaista ankkuria löydettiin Cara Baysta. Kahdeksankymmentäkahdeksan kilometrin pituinen ja viidentuhannenviidensadan asukkaan saari on Azoreiden Onnela ja pääsaarta syrjäisempi. Aurinko paistaa sinne useammin kuin muille saarille, ja miellyttävä merituuli raikastaa ilmastoa. Pieni lentokenttä yhdistää saaren muuhun maailmaan, ja sään salliessa, laiva tuo Ponta Delgadasta tai mantereelta elintarvikkeita ja vaatteita. Ympärillä merileijonat vartioivat, ettei turhanpäiväisiä tuotemerkkejä, kustannustehokkuutta tai muita turmiollisia vaikutteita rantaudu tälle keltaiselle saarelle, jonka laaksoissa kylät uinuvat yhä 1950-luvun untaan (…) Tämän kaiken sain selville hotellin aulan opaskirjasta heti ensimmäisenä iltana. Loppu olisi minusta itsestäni kiinni.

Artur Barros oli vasta herännyt. Hänen kasvonsa olivat leveät ja ilmeettömät kuin kalalla. Vaistomaisesti vetäydyin kynnykseltä pari askelta. - Obrigada! Aloitin kuin pölkkypää.
- Anteeksi jos häiritsen, kokosin itseni; - Onko täällä huone vuokrattavana?
Barros kohotti leukaansa. Tulkitsin eleen kutsuksi sisään. Meinasin kompastua kynnykseen. Olin hermoraunio. Sisältä talo oli valoisampi. Alakerran neljästä ikkunasta avautui huikea näkymä Atlantin aaltoihin. Ikkunat pääsivät huoneisiin enemmän valoa, mitä Artur Barros olisi halunnut. Yksi vihreä verho oli vedetty kulmaikkunan eteen, toiseen ikkunaan Barros oli kieputtanut lakanan. Hiljaisuus huoneessa oli niin syvä ja pinttynyt, etten olisi ihmetellyt, vaikka Barros olisi tehtaillut huopatossuja yön yksinäisinä tunteina.

- Mikä hänen nimensä oli? Kysyin.
- Babette. Hän oli sitä malliporukkaa, joka oli tullut tänne kuvauskeikalle aiemmin kesällä.
Varoittava piippaus, jota kuorma-autot käyttävät peruuttaessaan, kaikui korvakäytävissäni. Se ilmoitti minulle sähköimpulsseista, jotka suunnittelivat pyörtymistäni.

Valkoiset pilvet kuin purjeet seilasivat välkehtivän meren yllä. Mutkasta varoittavaa liikennemerkkiä reunusti romanttisesti rönsyilevä kasvi, kuin vaaraa ei olisi olemassakaan. Lähtiessäni sain neuvon tallentaa matkani mahdollisimman moniksi kuviksi. Mutta miten muistoja tallennetaan? Kaikista sykähdyttävimmät hetket tuppaavan muuttua merkityksellisiksi vasta viiveellä, yleensä seuraavana aamuna.

takaisin kirjoihin